Kirjoittanut sadmincharlton

MOBA on tällä hetkellä suosituin eSports-genre, ja se näkyy niin pelaajamäärissä kuin erilaisten pelienkin määrässä. Suosiota lisää varmasti myös se, että suurin osa MOBA-peleistä on täysin ilmaisia. DOTA 2League of LegendsHeroes of the Storm ja Heroes of Newerth ovat esimerkkejä peleistä, jotka ovat jo vuosia pitäneet miljoonia pelaajia ja faneja koukussa peliin. Genren ympärillä pyörii myös jatkuvasti kasvavia tapahtumia, joista suurimmassa osassa järjestetään miljoonien eurojen arvoisia turnauksia.

MULTIPLAYER ONLINE BATTLE ARENA ELI AREENAPELIT

Areenapeleissä pelaajat toimivat yleensä viiden hengen tiimeissä ohjastaen kukin aina yhtä hahmoa, joka on jonkin sortin sankari tai jumalolento. Tarkoitus on lähestulkoon aina tuhota jokin kohde vihollisen tukikohdasta. Tämä puolestaan tapahtuu nostamalla oma sankari tarpeeksi korkealle tasolle, jotta vihollinen ei yksinkertaisesti enää mahda mitään.

Korkeammille tasoille pääsee tietenkin tuhoamalla vihollisen sankareita, yksiköitä ja rakennuksia. Näistä saa joko kokemuspisteitä tai rahaa, jolla omalle hahmolle ostetaan uusia kykyjä ja nostetaan esimerkiksi hyökkäystä tai puolustusta. Varsinaista kilpavarustelua siis.

MOBA, ESPORTS JA VEDONLYÖNTI

MOBA-pelit ovat elektronisen urheilun ja vedonlyönnin kannalta olleet todellinen hitti. Niiden suosio nousi aikanaan pelaajien keskuudesta ja hyvin vahvasti uuteen mediaan nojautuen. Tästä syystä näitä pelejä ei ole totuttu vain pelaamaan, vaan myös seuraamaan viihteenä.

MOBA-peleille löytyy siis asiakkaita eli faneja yllin kyllin, ja tämän ovat myös vedonlyöntifirmat huomanneet. Lähestulkoon jokainen MOBA-peli on jollain sivustolla edustettuna, ja eSports-vedonlyöntisivustot tarjoavat MOBA-kohteita ja -vetoja pelattavaksi yllin kyllin. Vedonlyöjälle tässä on todellinen mahdollisuus tienata rahaa, koska tällä hetkellä tieto ja taito taitaa olla enemmän pelaajilla kuin itse firmoilla. Erilaisia bonuksia käyttämällä voit sen lisäksi saada satojen eurojen etuja talletusten yhteydessä.

WARCRAFTIN JA BLIZZARDIN VAIKUTUS GENREEN

Koko MOBA-genren voidaan katsoa alkaneeksi Warcraft 3 -pelistä, johon pelaajat itse tekivät suositun DotA eli Defense of the Ancients -kartan. Kartta nousi suureen suosioon muodostuen ensin modiksi ja sen jälkeen kokonaan omaksi pelikseen. Varsinkin viime vuosina erilaisia MOBA-variaatioita on ilmestynyt pilvin ja pimein, osa pelaajien itsensä tekeminä, osa peliyhtiöiden tuotteina. Yhteistä näille on yleensä se, että pelit ovat ilmaisia pelata. Tämä puolestaan on tarkoittanut, että peleistä on täytynyt saada tuottoa jotain muuta kautta.

Yleensä peleillä tehdään rahaa myymällä esimerkiksi aseita tai muita tavaroita peliin. Tämä tuottotapa puolestaan loi melkeinpä vahingossa mahdollisuuden vedonlyöntiin pelaajien kesken, ja fanien luomia vedonlyöntisivustoja perustettiin nopeasti. Näistä olikin enää lyhyt askel viralliseen eSports-vedonlyöntiin, varsinkin kun pelaajakunta on vanhentunut ja rahallinen varallisuus on kasvanut.

YHTEENVETO

MOBA-pelit ovat käytännössä nostaneet eSportsin eli elektronisen urheilun täysin uudelle tasolle, ja koko alan katsotaankin olevan murrostilanteessa. Tässä vaiheessa kannattaa siis hypätä mukaan, mikäli pelaaminen kiinnostaa lainkaan. Varsinkin nettikasinoita koluaville tässä on oiva tilaisuus tehdä rahaa vedonlyönnissä ilman varsinaista urheilutietoutta. Ja jos etsit uutta viihdemuotoa, johon perehtyä, ovat eSports-lajit eittämättä yksi tämän hetken parhaista vaihtoehdoista – ja MOBA:t eli areenapelit eSports-lajeista suosituin.

Samankaltaiset Artikkelit