Heroes of Newerth eli HoN on MOBA-peli, joka perustuu huippusuosittuun Warcraft 3 DotA -karttaan, josta itsestään kehittyi myöhemmin suosittu MOBA peli. Pelin on alunperin tuottanut S2 Games, mutta myöhemmin se siirtyi Fortsburn Studiosin omistukseen.
Heroes of Newerth on tuttuun tapaan täysin ilmainen pelata, ja sen toiminta rahoitetaan pienten ostosten kautta. Myös pelin eSports-vedonlyönti lähti alunperin liikkelle samaisten ostosten kautta, sillä fanien kehittämillä sivustoilla niitä saattoi pistää panoksesi vetoihin tai muuten vain vaihtaa pelaajien välillä. Nykyisin pelistä lyödään vetoa rahasta, ja erilaisissa kilpailuissa saattaa olla tarjolla jopa miljoonien eurojen päävoitot liigan kovimmille pelaajille.
HEROES OF NEWERTHIN PERUSIDEA
Pelin perusidea on hyvin yksinkertainen, kuten kaikessa kilpaurheilussa on tapana: voita vastustajan joukkue. Heroes of Newerth -pelissä tämä onnistuu tuhoamalla elämänpuu, uhrialttari tai vastustajan rakennukset – tai yksinkertaisesti pakottamalla vastustaja antautumaan. Pelissä on kaksi eri puolta, The Legion ja The Hellbourne, ja kummaltakin löytyy erilaisia sankareita pelattavaksi.
Jokaisen ottelun alussa pelaajat jaetaan tiimeihin, ja pelaajat valitsevat itselleen yhden 127 eri sankarista pelattavaksi. Tarkoituksena on nostaa sankarin tasoa ylöspäin ja näin varmistaa, että pelaajat voittavat vastustajan. Tämä onnistuu tietenkin tappamalla ja tuhoamalla vastustajan ukkeleita, sankareita ja rakennuksia.
Tason nostaminen nostaa erilaisia kykyjä, joita yleensä on neljä erilaista. Tasonnosto kasvattaa esimerkiksi tehdyn vahingon määrää. Suurin osa pelistä tarvittavassa tiedosta onkin juuri oikeiden yhdistelmien määrittäminen sekä se, kuinka sankari nostetaan mahdollisimman kovaksi tappokoneeksi mahdollisimman nopeasti. Tiimityö on kaikessa tässä tärkeässä osassa.
MOBA MUUNNELLULLA KAAVALLA
Vaikka peli onkin aika lailla samaa kauraa kuin muutkin tämän hetken suosituimmat MOBA-pelit, erottuu se kuitenkin tarpeeksi joukosta. Pääasiallinen anti tällä suunnalla ovat tietenkin erilaiset pelitavat. Pelissä on lisäksi mahdollisuus luoda mukautettuja servereitä joissa pelaajat voivat pelata. Kaikki ei siis ole niin kiveen hakattua kuin joissain muissa peleissä.
Heroes of Newerth on ollut kehityksessä jo vuodesta 2009, ja se on lisännyt suosiotaan tasaiseen tahtiin. Hiljattain peli myytiin FrostBurn Studiosille, joka on luvannut käynnistää uuden ajan pelin kehityksessä. Peli on ilmainen pelata, ja sen saa helposti ladattua suoraan pelin kotisivuilta. Heroes of Newerth saattaa olla hankalahko oppia aloittelevalle pelaajalle; kun pelin toisaalta on kerran oppinut, jaksaa se koukuttaa kerta toisensa jälkeen.
HEROES OF NEWERTH -VEDONLYÖNTI
Tämä peli on monen muun MOBA-pelin tapaan nouseva eSports-vetokohde. Pelistä pääsee helposti lyömään vetoa, vaikka tällä hetkellä tämä rajoittuukin lähinnä suurten pelitapahtumien ympärille. Heroes of Newerth sisältää kuitenkin varsin onnistuneen ranking-systeemin, joka varmasti tulee sisältämään erilaisia mahdollisuuksia vedonlyönnin järjestämiseen tulevaisuudessa.
Moni vedonlyöntisivusto tarjoaa turnausten aikana tapahtuviin otteluihin vetoja ja kohteita – varsinkin tunnettujen tiimien matseihin. Pelin tunteva ja osaava vedonlyöjä voi helposti käyttää hyödykseen myös erilaiset veikkausbonukset lyödäkseen kannattavia ja varmoja vetoja.
YHTEENVETO
Heroes of Newerth on MOBA-peli, jota ei kannata jättää välistä, vaikka se saattaakin vaikuttaa samanlaiselta kuin muut alan pelit. Se nimittäin pohjaa samaan DotA-buumiin kuin niin moni muukin MOBA. Tekninen toteutus on kuitenkin aivan eri tasoa. Peli paikkaa aukon, jonka muut pelit ovat jättäneet – ne kun ovat yleisesti yhteisöpohjalta tehtyjä. Koska peli on ilmainen, ei sen kokeileminen maksa muuta kuin aikaa. Mikäli kiinnostusta riittää, kannattaa peli siis pistää lataukseen saman tien. Samalla voit tarkastella suosittelemiemme vedonlyöntisivustojen tarjontaa tähän peliin.