Kirjoittanut sadmincharlton

RTS eli Real-Time Strategy on yksi tietokone- ja videopelaamisen kulmakivistä, jonka vaikutus ulottuu pitkälle muihinkin alan genreihin. Esimerkiksi MOBA-pelit ovat saaneet aimo annoksen inspiraatiota reaaliaikaisesta strategioista.

Peleissä yhdistellään yleensä tukikohdan rakentamista, resurssien keräämistä ja joukkojen ohjastamista. Tarkoituksena on tietenkin tuhota vastustaja. Useat RTS-pelit omaavat myös varsin vaikuttavan peruspelin, ja moninpeli onkin vasta viime aikoina elektronisen urheilun myötä noussut täyteen suosioonsa. Suosituimpia RTS-peleistä on eittämättä Starcraft-pelisarjan osat, joiden juuret ulottuvat Dune II -peliin, sekä genren suursuosioon nostaneeseen Command & Conquer -pelisarjaan.

STRATEGIAA VAI TAKTIIKKAA?

Vaikka RTS-pelit ovat siis nimensämukaisesti strategiapelejä, niin strategiaa enemmän pelit itse asiassa nojaavat taktiseen osaamiseen, nopeaan ajatteluun sekä tietenkin nopeaan klikkailuun. Tarkoituksena kun on aina optimoida tukikohta, resurssit ja joukot niin, että saat mahdollisimman nopeasti etulyöntiaseman vastustajan joukkoihin verrattessa. Näitä pelejä pelataan yleensä yksi vastaan yksi -asetelmalla, mutta nykyään erilaiset joukkuepelimuodot ovat tälläkin suunnalla vallanneet alaa.

Pelejä RTS-genreen löytyy yllin kyllin, ja uudelle pelaajalle valinnanvara voi olla jopa liian suuri. Vanhoista klassikoista on tietenkin hyvä aloittaa, ja Starcraft 2 on tähän varmasti paras vaihtoehto. Osaavalle pelaajalle löytyy kaikkea mahdollista omien mieltymysten mukaista pelattavaa – myös niitä pelejä, joista löytyy oikeaa strategiaa. Nykyisin tietokoneet ja muut pelilaitteet ovat niin kehittyneitä, että kaikkea mahdollista voidaan mallintaa. Ennen, eli 90-luvulla, peleissä saattoi tankkeja tuhota rynnäkkökiväärilläkin, mutta nykyään löytyy pelejä, joissa erilaisia panssarivaunuja on mallinnettu viimeisen päälle. Osumat lasketaan näissä peleissä tarkasti ja fysiikan lakien mukaisesti. Nämä ominaisuudet lisäävät samalla RTS-pelien strategisia elementtejä huomattavasti.

RTS PELIT JA VEDONLYÖNTI

Real-Time Strategy -pelit ovat olleet eSports-vedonlyönnin eturintamassa, vaikka valinnanvara muiden pelien kohdalla saattaakin olla suurempi. Valinnanvaran kapeus genressä johtuu osaltaan siitä, että viime aikoina ei ehkä ole ilmestynyt uutta, täysin suurta yleisöä valloittanutta RTS-peliä. Ja kun pelaajakanta on pieni niin on myös yleisö. Tästä syystä suurin osa RTS-vedonlyönnistä kohdistuu edelleen Starcraftiin, vaikka muutamia muitakin pelejä on nousemassa suosioon.

Strategiaa laajemmin eteenpäin viemässä ovat erilaiset korttipelit, ja ne tulevatkin varmasti houkuttelemaan pelaajia laajemmin myös vuoropohjaisen strategiapeligenren pariin. RTS-peleistä vetoa pääset tällä hetkellä lyömään ainakin Starcraftista lähestulkoon joka ainoalla vedonlyöntisivustolla – hyvien vedonlyöntibonusten saattelemana, totta kai.

RTS JA ESPORTSIN ALKUAJAT

Koko elektroninen urheilu alkoi RTS-pelien kuninkaan Starcraftin toimesta 90-luvulla ja 2000-luvun alussa Etelä-Koreassa. ESportsin syntyyn vaikuttivat aikoinaan monet seikat: korkea työttömyys sekä lisääntynyt vapaa-aika, halpa ja nopea netti, sekä kasvussa ollut videopelibuumi ja sen ympärillä pyörivä kulttuuri.

Median muuttuminen nettipainotteiseksi lisäsi eSports-tapahtumien suosiota, ja Koreassa järjestetään edelleen valtavia pelitapahtumia, joissa pelaajat kisaavat toisiaan vastaan vetäen kokonaisia stadioneita täyteen katsojia ja faneja. Tänä päivänä pelattavat pelit ovat monipuolistuneet, ja koko harrastus on levinnyt ympäri maailmaa. Pelaajia ja faneja on jo satoja miljoonia, ja suurin osa heistä on kiinnostunut nimenomaan RTS-genrestä.

YHTEENVETO

Real-Time Strategy, eli reaaliaikainen strategia on edelleen suosittu pelaamisen muoto. Se on elektronisessa urheilussa jäänyt viime aikoina hiukan muiden pelien jalkoihin, mutta sillä on edelleen potentiaalia nousta takaisin eSports-pelaamisen kärkeen. Ei pidä myöskään unohtaa genren vaikutusta muihin pelimuotoihin. ESports ja vedonlyönti RTS-peleistä tuskin ihan heti loppuu, vaan kasvua on varmasti luvassa jatkossakin.

Samankaltaiset Artikkelit