Kirjoittanut sadmincharlton

FPS eli First Person Shooter on termi peleille, joissa pelaaja ohjastaa hahmoa ensimmäisestä näkökulmasta. Toisin sanoen pääset katselemaan sotatantereita suoraan sotilaan silmien kautta. Näitä pelejä ja pelihahmoja löytyy jokaiseen makuun, aina kirveenheiluttelijoista futuristisiin mecha-robotteihin.

Suosituimmat pelit ovat tutusti historialla maustettuja pelejä, teemaltaan esimerkiksi toista maailmansotaa tai lähiaikojen taistelua terrorismia vastaan. Call of Duty, Counter Strike, Battlefield ja Halo ovat maailmanlaajuisesti tunnettuja pelisarjoja, jotka ovat tuttuja kymmenille miljoonille pelaajille. Pelit ovat myöskin luoneet täysin uuden videogenren ja seurannan sosiaalisessa mediassa. Monet pelaajat käyttävätkin nykyään enemmän aikaa videoiden seuraamiseen kuin itse pelaamiseen.

ENSIMMÄISEN PERSOONAN RÄISKINTÄ

Ensimmäisen persoonan räiskintäpelit ovat kautta aikain olleet suosittuja pelejä, ja ne ovat edelleen yksi suosituimmista genreistä. FPS-pelien historia alkoi jo aivan ensimmäisten tietokonepelien ajoista 70-luvulta, tosin silloiset koneet eivät päässeet lähellekään nykyisiä grafiikoita. Sisällöllisesti pelit ovat myös muuttuneet huomattavasti. Jotain esimerkiksi 90-luvun pelien suosiosta kertoo sekin, että tunnetut pelit, kuten Doomit, Quaket ja Duke Nukemit, saavat edelleen ajoittain jatko-osia ja Hollywoodistakin tuttuja ”re-makeja”. Nykyisin myös pelaajat ovat vaihtuneet lapsista ja teineistä aikuisiksi, joilla on myös huomattavasti enemmän rahaa käytettävänään tähän harrastukseen.

Nykyään suurin ero grafiikoiden ja sisällön, sekä ehkä pelien teemojen lisäksi, on suuntaus kohti moninpelejä – ja samalla viime vuosina suuntautuminen kilpapelaamiseen eli elektroniseen urheiluun. Call of Dutyt ja Halo-pelisarja ovat kummatkin niittäneet mainetta ja suosiota tällä saralla, ja kumpaankin järjestetään suuria turnauksia, joissa jaossa saattaa olla jopa miljoonien eurojen voittoja. Nämä pelit jatkavat kansan suosiossa varmasti jatkossakin, jopa perinteisiä harrastuksia ohittaen.

FPS, ESPORTS JA VEDONLYÖNTI

Uusin trendi FPS-pelien saralla on elektroninen urheilu eli eSports. Myös vedonlyöntifirmat ovat huomanneet tämän, ja perinteisten urheilukohteiden rinnalle on noussut täysin uusi kirjo eSports-kohteita, -vetoja ja -markkinoita. Lyödessään vetoa FPS-peleistä pelaaja yleensä lyö vetoa erilaisten otteluiden tuloksesta. Näissä otteluissa puolestaan pelaavat vastakkain tunnetut tiimit tai henkilöt, jotka alkavat maineeltaan olla samassa asemassa kuin esimerkiksi suositut huippu-urheilijat.

Räiskintäpelit eivät enää ole itse asiassa pelkkää räiskintää, vaan ne ovat kehittyneet enemmän taitoa ja tiimityötä vaativiksi peleiksi. Pelkän tappamisen sijaan peleissä tulee yleensä täyttää jokin tavoite, kuten esimerkiksi pommin asettaminen tai kohteen tuhoaminen. Tämä monipuolistuminen näkyy kohonneina katsojalukuina sekä muuten kasvaneena lajin seurantana. Moni vedonlyöntifirma käyttääkin huomattavia määriä rahaa esimerkiksi bonusten muodossa houkutellakseen itselleen eSports-vedonlyöntiin suuntautuneita asiakkaita.

YHTEENVETO

FPS-pelit ovat aina olleet ja tulevat varmasti aina olemaan pelaajien suosiossa. Ihmeellisintä on kuitenkin se, että pelaaminen on siirtynyt myös viihteeksi videoiden, television ja vedonlyönnin muodossa. Toisaalta kun otetaan huomioon television yleinen laatu tänä päivänä, ei ole mikään ihme, että asiakkaat ovat siirtyneet uusien viihdemuotojen pariin. Tässä mielessä olemme murroskohdassa, joka on monelle asiasta tietävälle erinomainen paikka ja aika ansaita hieman rahaa. Joko pelaamisen kautta tai sitten vetoa lyömällä. Lue eSports-vedonlyöntivihjeet meiltä ja aloita sinäkin.

Samankaltaiset Artikkelit