Smite on MOBA-peli joka on julkaistu Playstationille, Xboxille sekä tietenkin PC-tietokoneille. Monista muista MOBA-peleistä poiketen se ei ole Warcraft kolmoseen perustuva peli. Tämä myös näkyy graafisessa ilmeessä, joka ei ole ylhäältä tai viistosta kuvattu, vaan enemmän 3D-näkökulmaan pohjautuva.

Alunperin Smite on julkaistu vuonna 2014, ja se on saanut huomattavia päivityksiä vuosien saatossa. Peli on moninpeliä parhaimmillaan, eikä se sisällä yhtään osuutta yksinpeliä varten. Smite eroaa muista MOBA-peleistä monella muullakin tavalla, ja se tuokin genreen paljon uusia ja vaikuttavia elementtejä. Tämä Hi-Rez Studion peli on otettu alalla hyvin vastaan, eikä sen hintakaan ole korkea edes aloittelevalle pelaajalle.

SMITE-VEDONLYÖNTI

Smite ei ole mikään pienen rahan eSports-peli, vaikka se ei olekaan lähtöisin suurten pelistudioiden koodarien näpeistä. Isoissa eSports-turnauksissa Smiten voittopotit yltävät jopa miljooniin, ja pienemmissäkin päästään kymmeniin- ja satoihintuhansiin dollareihin. Pelistä on lisäksi käynnissä oma maailmaanlaajuinen sarjansa, jossa koko voittopotti on toista miljoona dollaria. Smite on myös saanut kerättyä nopeasti varsin suuren suosion virallisten kanavien ulkopuolella, ja on näin rakentanut tavallaan kokonaan oman organisaationsa eSports-vedonlyönnin ja koko lajin maailmassa. Pelistä riittää kuunneltavaa ja katsottavaa netin eri striimauskanavien kautta, ja pelkästään podcasteja on enemmän kuin yhden ihmiselämän aikana jaksaa kuunnella.

Smite on myös nopeasti saavuttanut suosiotaan vedonlyöjien keskuudessa. Osaltaan tämä johtuu siitä, että se on varsin uusi peli, jolla ei ole vielä täysin vakiintunutta pelaajakuntaan. Tämä takaa sen, että eri liigat pysyvät mielenkiintoisina, eivätkä vain samojen ykköspelaajien välisinä re-matcheina. Eri vedonlyöntisivustot tarjoavat bonuksia ja pelikohteita kaikkiin suurimpiin Smite-otteluihin, joita tällä hetkellä järjestetään jopa kuukausittain. Pelaajien järjestämät turnaukset ovat tällä hetkellä kasvamassa suuriksi, jopa stadioneita täyteen vetäviksi tapahtumiksi.

MOBA KAUNIIMMASTA PERSPEKTIIVISTÄ

Kuten sanottua, toisin kuin muut alan pelit, Smite on kuvattu hieman paremmalla 3D-grafiikalla, jossa pelaaja ohjastaa hahmoaan suoraan sen selän takaa. Tämä tekee pelistä erinomaisen varsinkin muihin MOBA-peleihin verrattaessa – niistä useimmat kun pohjaavat hieman vanhempaan tekniikkaan ja yläviistosta kuvattuun pelimaailmaan. Smite on myös ottanut huomioon eSportsin kasvavan teollisuuden alan toden teolla, sillä pelin erilaisia palveluita vedonlyönnistä suoraan striimaukseen on erittäin helppo käyttää.

Smite ei ole myöskään vain ja ainoastaan pelkkää yhtä pelimoodia, sillä peliä pääsee pelaamaan erilaisilla asetelmilla, kuten Siege, Arena, tai Clash. Perusideana on toki aina tuhota vastustajan joukot ja rakennukset, mutta tässä tapauksessa erittäin vaihtelevilla lähtöasetelmilla. Pelistä löytyy kaikkiaan 80 erilaista hahmoa pelattavaksi, kaikki jonkin tason jumalotuksia.Tämän lisäksi erilaisia puolustustorneja, titaaneja sekä pienempiä otuksia ja käskyläisiä löytyy kartasta riippuen yllin kyllin.

YHTEENVETO

Smite on MOBA-peleistä tämän hetken monipuolisin nousten esiin omalaatuisena tapauksena muihin peleihin verrattuna. Toki se silti sisältää monia muistakin peleistä tuttuja ominaisuuksia, ja pelin perusidea on tutusti asettaa viisi pelaajaa kahteen tiimiin toisiaan vastaan.

Yksi mielenkiintoisimmista aspekteista tässä pelissä on sen huomattava sanavalta eSports-piireissä, joka on täysin fanien, pelaajien ja itse pelistudion rakentamaa. Varsinkin parin miljoonan dollarin maailmanmestaruuskisat ovat jotain täysin uutta. Peli sopii varmasti kaikille genrestä kiinnostuneille, ja etenkin vedonlyöntiä varten se tarjoaa monia mahdollisuuksia, joita et muista peleistä välttämättä löydä.